perjantai 11. huhtikuuta 2014

Levottomat jalat

Levottomat jalat ovat vaivanneet jonkin verran nyt viimeisellä kolmanneksella. Kokoajan on pakko heilutella ja liikutella jalkoja, ettei kipeydy ja tikustele. Ikävää tämä on iltaisin nukkumaan mennessä ja öisinkin siihen välillä herää. 

Myös turvotusta on nilkoissa, eikä mitään ihan pientä. Sukat kun ottaa pois, on sellainen rantu nilkassa että huhhuh. Tähän on onneksi auttanut jonkin verran ihana jalkavoide, jonka Bebelane lahjoitti minulle taannoin. Kyseessä on tuote MamaMio Lucky legs. Aivan taivaallinen tuoksu, tosin ensi vaikutelma tuoksusta oli minttuviina :D ah niin raikas! Voiteen luvataan parantavan jalkojen verenkiertoa ja painon tunne vähenee. Pointseja myös siitä, että MamaMion tuotteet ei sisällä väriaineita, synteettisiä hajusteita, SLS:aa, parabenia eikä muitakaan haitallisia kemikaaleja. Tuotteissa on luonnon omista öljyistä kehitetty Gravida-tuoksu. Voide on niin ihanan viileän tuntuinen ja rentouttava, että laitankin sitä ennen nukkumaan menoa ja nyt useamman viikon perusteella vannon tuon nimeen ja käyn ostamassa sitä heti lisää kun loppuu. Tuotteesta ja MamaMiosta voi lukea lisää täältä.


Toinen tuote jonka sain on Boob tube rinnoille. Tätäkin tuotetta olen testaillut, mutta en vielä yhtä innokkaasti kuin jalkavoidetta. Tuote vaikuttaa siten, että ihosta tulee vahvempi ja kimmoisampi. En ole vielä huomannut omissa meijereissäni mainittavampaa muutosta, mutta se johtunee siitä että tämä käyttö ei ole vielä ollut niin säännöllistä. Tykkään siitä, että voiteesta tulee pieni "kimallus" dekolteen alueelle. Auringon säteitä sille alueelle odotellessa ;) boob tubesta voi lukea enemmän täältä.

Olen iloinen! Tänään tuli s-postia ninianmaailmassa-blogin pitäjältä, että siellä on ollut edellinen arvonnan voittaja karkuteillä ja uusi voittaja olen minä! :) Voitin 50 euron arvosta tuotteita Luonnontukku.fi-sivulta! Jee! Nyt on vain vaikea valita, kivoja tuotteita näytti olevan. 

Väsytys, meinasin nukahtaa V:n kainaloon telkkaria katsellessa ja saunassakin niiiin rentouduin jalat seinällä, joten ne minttuviinavoiteet jalkoihin ja sänkyyn! Ihanaa viikonloppua lukijoille! :)


*Yhteistyössä Bebelane.com*

2 kommenttia:

  1. mangneesiumiki vois auttaa nuihi levottomiin jalkoihin, sisäisesti :) itellä oli kans molempien aikaan, varsinki töiden ja liikkumisten jälkee iltasin.. Oi tommonen tissivoideppa kuulostas kivalle! :D

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa syön joka päivä sitä magnesiumia, nuista tulossakin postaus, jopa tänään jos jaksan kirjottaa :D

    VastaaPoista