maanantai 12. toukokuuta 2014

Digitointi

Vietin tänään 4 tuntia kirjastossa kopioimassa vanhoilta vhs-kaseteilta matskua dvd:lle. Voi miten hulvatonta se oli! Olen aiemmin joskus muutama vuosi sitten digitoinut lapsuusvideoitani samaisessa paikassa, ja kyllähän nauratti! Oli siinä vaikea olla, kun piti äänettömästi nauraa ettei kirjaston muut käyttäjät häiriinny ja minulla vain vedet valui silmistä ja itsekseen hykertelin. Nyt oli vähän samat fiilikset. Kopioin tällä kertaa lukion aikaisia videoita, potkijaiset, penkkarit ja wanhojen tanssit. Nostalgista <3 aikaa on kulunut 10-11 vuotta ja kyllähän sitä oli erinäköinen ja nuorempi! Itse en koskaan hoksannut hommata näitä videoita itselleni, mutta onneksi ystävälläni on ne ja sain vihdoin viimein aikaiseksi kopioida ne (eihän ne olleetkaan kuin muutaman vuoden kaapissa odottelemassa...). Ainoastaan kevätjuhla on vielä kopioimatta, kun laitteen varausaika loppui ja samaten tila dvd:ltä. Muutenkin osaa filmeistä piti pätkiä, kun ei tila riittänyt kokonaan. 

Hyvä, että kirjasto tarjoaa tuollaisen palvelun että voi itse käydä tallentamassa vhs:ltä dvd:lle. Kyselin taannoin tarjousta eräästä liikkeestä, jossa digitoidaan asiakkaan puolesta ne filmit, eli siellä ei tarvitse itse istua sitä koko aikaa kun filmi kestää. Yhden videon digitoiminen olisi maksanut 11 euroa!! Ja noita videoita, varsinkin lapsuusajalta, on paljon. Se huono puoli tosiaan tuossa itsepalvelussa on että pitää istua aloillaan kuulokkeet päässä se sama aika jonka mikäkin video kestää. Itselläni kyllä meni tosi nopeaa aika niitä katsellessa, vauvakin piti kunnon jumppaa masussa kokoajan enkä edes wc:hen malttanut mennä vaan tosiaan 4 tuntia siellä vierähti. Yleensä se palvelu pitää varata etukäteen, mutta itse kysyin tiskiltä että onko vapaana ja olihan se. Ja homma on helppoa kuin heinän teko, seuraa vain ohjeita. Hmm jaksaisikohan huomenna jatkaa urakkaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti