keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kuplivaa

Voih teinköhän nyt mokan. Kun muutin blogini nimen, en arvannut että kirjoitukseni ei vissiin päivity enää lukijoilleni automaattisesti? Jostain luin, että lukijaksi täytyy liittyä uudestaan jotta tekstit päivittyy teille jatkossakin. Jos et vielä ole julkinen lukijani, voit liittyä sivun oikeasta laidasta. Voit toki olla anonyymi lukijakin, ihan miten vain :)

Päivät on taas välillä madelleet, mutta siltikin huomaa että kohta on taas loppuviikko. Säpinää on ollut kesäkuisten odottajien ryhmässä johon kuulun, osa on saanut jo nyt vauvan syliinsä. Tulee itsellekin olo, että milloin...! Maanantaina kävin neuvolalääkärissä, jossa todettiin paikkojen olevan tiukasti kiinni joten ei varmaan toivoa vielä pitkään aikaan. Tosin olen lueskellut, että ei se ole mikään tae sille että saisi odotella loputtomiin, kun synnytys käynnistyy voi se avautuminen olla todella nopea. Nooh katsotaan, olen vain niin malttamaton. Viime yönä tosin heräsin outoon kipuun, saattoi kyllä johtua kyljen kääntämisestä. Luulin, että tuo neuvolakäynti nyt on se synnytystapa-käynti, mutta eipä sellaisista puhuttu?? Muutenkin koko käynti kesti taas vain 20 minsaa. Ei siellä oikein kerkiä turhia lätisemään, kun tuntuu että niillä on niin kiire. Haluttaisi muutenkin vaihtaa se neuvolatäti..

Kirjoja olen lukenut nyt äippälomalla ahkerasti, kuten olin suunnitellutkin. Eilen aloitin Camilla Läckbergin Merenneidon, ja tänään aamupäivällä olin jo lukenut sen. Rakastan hänen tuotantoaan, jopa liikaa kun ei saa kotihommia tehtyä... Nyt olen tainnut lukea hänen koko tuotantonsa, tai hetkinen, yksi teos taitaa vielä olla lukematta. Täytyy tarkistaa kirjapäiväkirjasta. Sain minä jotain muutakin tänään aikaiseksi, eli järjesteltyä eteisen kaapin ja tuon missä pidetään takkeja, ja laiteltua talvikamppeet yläkaappiin. Jeii mikä suoritus.

Äidin kanssa käytiin tänään Zeppeliinissä, hän osti vauvalle ihania asuja. Kotiintulovaatteiksi otan ainakin osan, minulla on tuolla jemmassa pari muutakin kotiintulovaatetta ehdolla. Voihan sinne ottaa useamman, kun ei tiedä millainen sääkin on.

Ainiin, sain taannoin blogiyhteistyön merkeissä AGAlta testattavaksi Aqvia-hiilihapotuslaitteen. Mahtava keksintö! Olemme miehen kanssa aiemmin puhuneet, että olisi kiva hiilihapottaa itse omat juomat, varsinkin kun tulee juotua jonkin verran limsaa ja kivennäisvettä. Itselläni ei tosiaan ole aiemmin kokemusta noista laitteista, ja yllätti miten helppokäyttöinen vehje se on. Eikä tarvitse sähköä, ja on Ruotsissa (eikä missään Kiinassa) valmistettu, plussaa! Voit lukea laitteista lisää täältä.

      









                                   

Makuja on monta monituista, ja omiksi suosikeiksini tuli cola ja kivennäisvesistä lime-mansikka. Laitetta onkin tullut käytettyä niin ahkerasti, että eilen huomasin kaasun loppuneen. Täyttöhommiin siis tässä jonakin päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti