maanantai 27. lokakuuta 2014

Helmin eka flunssa ja syysloma

Täällä ollaan sairasteltu, ja sairastetaan vähän edelleen. Viime viikolla Helmiin iski flunssa, samoten minuun. Kävin ripsien ja kulmien värjäyksessä kun minulla oli vielä lahjakortissa sen verran saldoa jäljellä, ja oli kirvelevä kokemus. Kulmat onnistui hyvin, mutta sitä ripsien värjäysainetta meni silmiin ja kirveli niiiiin kovasti. Argh. Silmät vuoti valtoimenaan. Jonkin aikaa sitä kesti mutta sitten hieman helpotti. Seuraavana päivänä kuitenkin toinen silmä oli punainen ja rähmi ja myös näössä oli vikaa (hah on siinä kyllä muutenkin), seuraavana päivänä toinenkin koki saman kohtalon. Tuon jälkeen iski korvakipu ja pääkipu, sekä nuha ja kurkkukin kamalan kipeä. En tiedä olisko ollut jokin allerginen reaktio vai ihan sattumaa että tuli flunssa samalla. Vietettiin mukavat 4 yötä Syötteellä systerin luona, ja ah sain nukkua yön kokonaan yksin kun sisko oli Helmin kanssa eri huoneessa! Samoten nyt lauantaina sain nukuttua kun äiti oli yökylässä ja V työreissussa. Luksusta tuo nukkuminen! 

Tässä matkalla pudikselle


Pysähdyttiin mummin työpaikalla




Helmikin sillä reissulla tuli nuhaiseksi ja yskä yllätti. Hieroi myös silmiään kovin ja joitakin näppylöitäkin tuli, eikai vauvarokko? Siellä on myös 2 kissaa ja ajattelin että olisiko allerginen..mistä näitä tietää. 



Komeat lenkkimaisemat



Sairastelua lukuunottamatta oli oikein mukava viettää aikaa tunturissa, siellä kun on jo kunnon talvi. Oli täällä Oulussakin sillä välin satanut lunta, mutta se suli jo pois viikonlopun aikana kun tuli kunnon monsuunisateet ja nytkin tuolla on myrsky. Lenkille pitäisi lähteä mutta tuulihan vie nuo vaunut... itselläni on vielä tätä vararavintoa yllinkyllin joten jospa se minut jättäisi rauhaan. 

Roki ja Haiku leikkii


Ei nuo matkikset oikeasti kovin hyvin rullannu lumella...


Tietenkin pelattiin trivialia, ehkä paras peli ever



Hiihtokelit




Pikkupotilas alkaa jo hieman tervehtymään, ja minäkään en ihan niin tukkoinen enää ole. 


4 kommenttia:

  1. Ihania talvikuvia, täällä ei oo vielä lunta näykyny niin että olsi maahan jääny. Sais tulla kyllä jo, mieluummin lunta kun märät ja kuraset kelit :/

    Meillä kanssa lapset hirveessä räkätaudissa, mulla meni ihmeen nopeesti ohi.

    VastaaPoista
  2. Komeat on maisemat. :)
    Täällä kanssa flunssa iski viime viikolla kurkku tosi kipeä ja pää nuhjunen, mutta ei auta kuin potea. Pikaista paranemista myös sinulle ja tytölle.

    VastaaPoista