torstai 30. heinäkuuta 2015

Meille muutti uhma



Kylläpä on ollut taas tekemistä yllin kyllin, ja blogia tullut laiminlyötyä. Helmin mentyä päikkäreille olen uppoutunut dekkareiden pariin, on se niin koukuttavaa. Sellainen hengähdystauko onkin tarpeen, meillä asuu nimittäin nykyään välillä melko kiukkuinen neiti. Voiko se uhmaikä tulla jo nyt?? Vai mikä tahtoikä se nyt onkaan. Ilmenee mm. siten että jos ei heti saa maitoa tms alkaa armoton kirkuminen ja se kuuluu KAUAS, varmaan Siperiaan asti. Muistan Helmin ollessa vauva sisko aina sanoi että sen itku kuulostaa niiin pieneltä, noh ei kuulosta enää. Ikkunat jos on auki menen äkkiä laittamaan kiinni ettei naapurit häiriinny sen enempää :D tokihan maailmaan ääntä mahtuu mutta silti on kivempi jos ei naapureilla tartte kuunnella tämmösiä purkauksia. Niitä on tosiaan silloin tällöin mutta onneksi ne ei kestä kovin kauaa kerrallaan. Harmaita hiuksia aiheuttaa myös se kun on oppinut että syöttötuolissa ja ostoskärryissä ei enää olekaan mukava istua vaan kiivetä seisomaan! Puuh...

Mutta sitten on niitä ihanan rauhallisia leikkihetkiäkin, jolloin kerkeän touhuta omiakin juttuja. Esim. tänään kun käytiin 5 kilon mansikkalaatikko hakemassa kaupasta (23,90 per laatikko muutes) heti aamusella, niin kerkesin kaikessa rauhassa myös perkata ne pakkaseen Helmin touhuillessa omiaan. Kovasti höpöttelee itsekseen, ja kirjoja selailee. Sanoja tulee jo melkoisesti, kakka, kukka, napa jne. Ja kun kysyy miten koira sanoo alkaa hokea" u u" :D sööttiä.

Vielä ei kävellä. Kaikki sitä kyselee, ja kun saa vastauksen niin sanotaan että nii kerkiäähän sitä. Aivan, niin tekee. Helmi selkeästi tykkää enemmän konttailla kun pääsee nopeaa, mutta menee siis sujuvasti tukea vastenkin ja alkanut hieman harjoitella nousua istualtaan mutta harvemmin vielä sitäkään. Jos saa toivoa, niin olisi mukava jos kävelisi vaikka viimeistään sitten kun vauva tulee niin olisi hieman helpompaa ehkäpä. 

Uutta asuntoa kovasti ollaan koitettu etsiä, vaan ei löydy. Nyt tosiaan asutaan tässä hissittömässä luhtitalon toisessa kerroksessa, ja haastavaa tulee olemaan kahden pienen ja rattaiden kanssa... Rattaita haluan säilyttää sisällä kotona. Alhaalla on toki pyörävarasto, mutta nepä saattaa sieltä hävitä melkovikkelään ja toisekseen se ei ole lämmitetty tietääkseni ja haluan säilyttää rattaat lämpimässä paikassa. Tuntuu olevan kiven alla edulliset rivarit/luhtitalon alakerrat. Jos jokin vuokraltaan sopiva löytyy, on siinä sähkölämmitys ja kulut nousee heti parilla sadalla, varsinkin talvikuukausina. Ei kiitos siis. Toinen kriteeri olisi tämä sijainti. V:n työpaikka on nimittäin tuossa kävelymatkan päässä joten minulla on auto päivisin käytössä. Tykkään myös kun tässä on niin rauhallista, ja kun tänne ajelee näyttää jopa hieman maaseudulta, lampaatkin pellolla <3 mutta tuosta sijainnista täytyy alkaa pian tinkimään jos ei ala samalta paikalta löytymään. Omaa ajatellaan hankittavaksi viimeistään sitten kun itsekin olen taas työelämässä. 

Vinkkailkaahan toki jos olisi tiedossa Oulun seudulla meille asunto :P





10 kommenttia:

  1. Edulliseti oot saanut mansikoita. :) Mulla vielä ostamatta ja tällä menolla pian unohtuu kokonaan. :)
    Tsemppiä sinne uhman kanssa ja uuden kodin etsintään. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvään hintaan sait mansikkalaatikon! Itse ostin 25,90 ja pidin sitä jo edullisena, kunnes kotona laatikon pohjalta löytyi vaikka kuinka paljon homeisia ja mätiä mansikoita. Onneksi ei tullut nyt kuin yksi laatikko ostettua :)

    Tsemppiä uhmailijan kanssa ja toivottavasti teille pian löytyisi uusi koti!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä uhmailuun! Must tuntuu, että meillä on ehkä tässä ihan viime aikoina lievästi alkanut pienemmällä (ja sitä mukaan myös isommalla) helpottaa tai sit oon jo niin turtunut :D Mut enää ei oo aikoihin hakattu kirjaimellisesti päätä seinään :D

    Meillä on molemmat lähteneet kävelemään lähempänä 1v 4kk ikää, joten kyllä sitä todellakin vielä ehtii! :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa tutulta tuo uhma. :D Meillä nyt tällä viikolla ilmennyt samoja oireita. :D Ja nousee myöskin seisomaan syöttötuolissa. Kerran yritti itse kiivetä pois sieltä. Nappasin kiinni,ennenkuin tippui.

    VastaaPoista
  5. Meidän mansikkaloota maksoi himpun yli kolmekymppiä! Oli onneksi niin hyviä ettei tarvinnut yhtään heittää pois. Tsemppiä uhmailuun, I feel u! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kaupassa oli taas 23,90, mutta jospa tuo yksi loota riittäisi meille.

      Poista