torstai 3. joulukuuta 2015

Käyttökokemuksia Beemoo-tuplarattaista





Aiemmin syksyllä kerroin meidän ja Jollyroomin yhteistyöstä, jossa saimme Beemoo L.A sisarusvaunut käyttöömme. Tässä postauksessa kerron hieman käyttökokemuksia rattaista, olenko tykännyt niistä vai en.

Ensinnäkin, nyt kun asutaan maan tasalla on niin ihanan helppoa lähteä vaunulenkille suoraan ulko-ovelta eikä roudata portaita pitkin toisesta kerroksesta. Painaakin nämä tuplat sen verran että se olisi melko haastavaa. Käytössä tuo paino ei niin tunnu, enkä kyllä kovin paljon luottaisikaan liian kevyisiin rattaisiin. Mielestäni rungon pitää olla tukeva ja näissä se on. Kääntyvät etupyörät on kätevät, mutta en tiedä johtuuko niistä vai jostakin muusta syystä että peruuttaminen on välillä haastavaa. Kyllä rattaat aina jotenkin saa vekslattua kun haluaa peruuttaa, kääntää vähän puolelta toiselle niin jo kääntyy. Autoon pakatessa rattaat menee kätevästi kasaan, mutta tässä on tullut huomattua se että auto menee vaihtoon ja tilalle saa tulla isommalla peräkontilla varustettu kaara... Mekin kun reissataan melko paljon pitkiä matkoja on sitä tavaraa niin paljon että ei tunnu kaikki edes mahtuvan nykyiseen.

Täällä oli välillä jo hieman kylmempiäkin ilmoja jolloin pistin koppaan lämpöpussin. Vauvalla oli lisäksi sellainen kevyttoppapuku, ja koppaosa tuli melko täyteen. Tuo meidän lämpöpussi on melko muhkea eikä ole aina käytössä, vaan välillä pärjätään myös makuupussilla jolloin koppaan jää enemmän tilaa. En vielä osaa sanoa, kuinka kauan vauva mahtuu koppaan. Helmi mahtuu hyvin istuinosaan toppavaatetuksessaan. Pienen miinuksen annan siitä, ettei istuinosan keskellä ole sellaista etukaareen menevää osaa joka estäisi lapsen rimpuilemisen ns. etukaaren alta pois. Pari kertaa on leikkipuistosta poislähtiessä tullut tilanne, jossa Helmi ei millään malttaisi tulla takaisin rattaisiin vaan koittaa rimpuilla itsensä vapaaksi ennen kuin saadaan vyöt kiinni ja yrittää karata juurikin sieltä etukaaren alta. Näistä tilanteista ollaan kuitenkin aina selvitty... :D mutta joo, sitä ehkä olisin kaivannut. 

Tehdään aika usein kauppaostokset vaunulenkin yhteydessä, ja olen tosi tyytyväinen näiden rattaiden tavarakoriin. Se on niin tilava, että sinne mahtuu useampikin ostoskassi. Välillä kaupoissa kiertely on haastavaa ahtaiden hyllyvälien takia, mutta sellaista se taitaa olla kaikkien vierekkäin istuttavien tuplien kanssa liikkuessa. Täytyy vain vaihtaa hyllyväliä niin taas pääsee. 

Lumessa ollaan jo päästy myös näitä testaamaan, ja kulkeehan ne. Yllättävän kevyesti jopa, ei tarvitse hiki hatussa työntää ylämäkiä kun pyörät rullaa sen verran mukavasti. Renkaat on mielestäni sopivan kokoiset, mutta tuota pienemmillä etupyörillä ei ehkä enää olisi pärjännyt näillä korkeuksilla (jos lunta on). Mietin aluksi että hankin nämä Beemoon Premium-rattaat, mutta niissä on tosiaan pienemmät renkaat. Varmasti hyvät city-olosuhteisiin, mutta meidän käyttöön sopii paremmin L.A:t. 

No tykkäänkö? Kyllä. Olen testannut parit muutkin tuplarattaat, mutta näihin Beemoon rattaisiin päätyisin uudelleenkin helppokäyttöisyyden ja hyvän tuntuman vuoksi. Merkki saattaa olla osalle vielä tuntematon (kuten minullekin oli) mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Tietääkseni Beemoota myy vain Jollyroom.









11 kommenttia:

  1. Oon kattellut yksiä beemoon rattaita jo pidemmän aikaa meidän Brion spin rattaiden tilalle koska nää on vanhempi malli eikä selkänoja mee aivan yhtä alas kuin uudemmissa. Näyttää tosi hyviltä ja on edulliset, just tota "kunnollisuutta" oon miettiny, kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli apua :) itseäni aluksi hieman mietitytti vieraampi merkki, mutta ne on kyllä osoittautuneet hyväksi.

      Poista
  2. Oi, teillä on melkoisen paljon lunta jo maassa! :D Se on vasta todellinen testi kun saa työntää tuplarattaita lumessa. Hihii..

    VastaaPoista
  3. Näyttää kivalta ja käytännölliseltä =)

    VastaaPoista
  4. Tulin vain kurkkimaan, että oo mikä söpöliini ja tuo pandahattu! <3

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Onko tullut lisää käyttökokemuksia? Mietin, minkä ikäinen/kokoinen näihin mahtuu, kun näyttää niin pieneltä istuinosa.. Selkänoja vaikuttaa myös lyhyeltä, ottaako pää jo kuomuun? Olisin kiitollinen vastauksista☺

    VastaaPoista
  7. Hei, yritin etsiä tietoa Beemoon L.A tuplista, mutta blogiasi lukuunottamatta en löytänyt oikein mitään. Nämä vaikuttavat tosi kivoilta ja ovat yhdet harvoista tuplista, joissa voi vaihdella istuimia kasvot menosuuntaan tai toisinpäin. Tilaaminen vain epäilyttää, kun näitä ei pääse testaamaan missään ��

    Vieläkö suosittelisit näitä, oliko/ovatko ne kovassa käytössä ja kestivätkö?

    Jollyroomista nämä ovat tällä hetkellä loppu, mutta alennus on kyllä tosi hyvä nyt, 429 eurolla vaunut saisi ��

    Kiitos kovasti jos viitsit ja ehdit vastaamaan!

    VastaaPoista