sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lainakone


Eipä korvannut kotivakuutus mitään kun kone meni rikki! Aavistelinkin että ei sieltä paljoa tule saamaan mutta se oli yllätys, ettei ihan mitään saa. Voi hele. No uutta en vielä kyllä raski ostaa, onneksi sain lainakoneen käyttööni. Vielä en ole tähän koneelle kuvia laittanut kamerasta. Täytyy myös käyttää vanha kone jossakin paikassa jotta saisi ne tiedot talteen. Itken jos kuvat ym. on hävinneet!

Tasaisen mukavasti on viikonloppu mennyt. Olen ollut tiukasti dieetillä (Cambridge) ja pysynyt ruodussa. Ihana valmentajani Jaana Juntunen tsemppaa minua kohti tavoitepainoani ja motivaatio on nyt kohdillaan. Tuntuu että virtaa on kuin pienessä kylässä, ja yölläkään ei oikein riitä unta kun energiaa riittää. Viime yönäkin Lilja hulinoi ja aina kun alkoi nukkumaan en itse meinannut saada millään unta. Ehkä se tästä tasoittuu. 

Aamulla käytiin koko perheen voimin pitkä vaunulenkki, aivan ihana ilma. Mukaan tarttui Salesta tuollainen helmililja-kukka, tyttöjen nimikkokukkanen. <3 

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. No höh, ettei mitään korvattu.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Minkä yhtiön vakuutus teillä on? Outo ettei korvaa.

    Jos koneeseen in mennyt puhdasta vettä niin sen voi saada vielä edullisestikin ehyeksi. Muut nesteet pilaa muttei vesi niin paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LähiTapiola. Nyt tuntuu kyllä että menee vaihtoon tuo vakuutusyhtiö... Kone oli v. 2012 ostettu niin ne jotenkin vähensi sen iän jne. Aargh!

      Puhdasta vettä oli, täytyy kokeilla vielä vaikka viikon päästä josko olisi kuivanut.

      Poista
    2. Aaah... Ei sais sanoa, mutta pakko. Ainut yhtiö minkä kans ikinä takunnu ihan kaikki oli LÄhivakuutus. Ei kokemusta enää kun yhdistyivät. Meillä kotivakuutus Fenniasta. Suosittelen! If:llä on kans homma toiminu mut Fennian kotivakuutus on edullinen ja todella hyvä.

      Poista
    3. Joo. Täytyy nyt tässä miettiä mitä noiden kanssa tehdään, mies meillä enimmäkseen hoitaa nuo.

      Poista
  3. Ha haa, ihanaa. Nyt sä ostit sen oman Helmililja kukkasen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tein! <3 Tuo on niin kaunis kukkanen, miten en ole ennen edes huomannut sellaista!

      Poista
    2. ps. En minäkään. Meilläkin ekaa kertaa äidin kans tuollain kukka. :)

      Poista