torstai 21. heinäkuuta 2016

Scandic Julia

Täytyy se todeta että Suomessa reissailu on välillä melko kallista, ihan jo polttoaineisiin menee huima summa rahaa jos omalla autolla ajelee. Silti ajattelen että siinä säästää enemmän kuin junalla tai lentäen matkatessa. Ajeltiin siis Turkuun päin viime viikon tiistaina ja todella hyvin tytöt jaksoi istua kyytissä, pysähdyttiin vain kaksi kertaa syömään ja vaipat vaihtamaan. Ihmeen tyytyväisinä pysyivät, välillä syötin maidon Liljalle kurkottaen etupenkiltä takapenkille ja Helmi kun meinasi kitistä siitäkin selvittiin kun laitettiin Kaapo pyörimään tabletille. Saa sitä välillä tuijotella.





Blogiyhteistyön kautta saatiin tutustua kauniiseen hotelli Scandic Juliaan Turussa. Jo saapuessamme hotelliin pistin merkille nykyaikaisen ulkoasun ja hotellin ystävällisen henkilökunnan, siinä sai tuntea itsensä tervetulleeksi ja varsinkin pitkän ajomatkan jälkeen se oli loistava tunne.

Kun saavuimme huoneeseen olin ihan että vau. Minä en ole elämäni aikana kovin monessa hotellissa ollut, varmaan alle kymmenen kertaa. Mutta Scandic Julian huone oli ehdottomasti suurin ja ”nykyaikaisin” jossa olen ollut. Helmi oli ihan innoissaan, koko matkan hokikin että hotelliin mennään ja nyt sinne pääsi. Huoneessamme oli meille suuri sänky ja myös valmiiksi levitetty isohko vuodesohva, saatiin sinne myös tytöille matkasängyt kun kävin respasta asiaa tiedustelemassa.




 Hetken aikaa levähdyttyämme lähdettiin tutustumaan Turun kaupunkiin. Helmi ja Lilja katsoi rattaista kaupungin vilinää. Pysähdyttiin eräälle penkille syöttämään tytöt, ja siinä lähipenkeillä oli muutama ”kylänmies” ja nainen. Ottivat siinä olutta ja mitä lie, mutta ei siinä mitään, ystävällistä porukkaa. Porisivat niitä näitä ja ihastelivat tyttöjen rusettipantoja.

Jatkettiin matkaa leppoisasti kävellen ja pikkuhiljaa suunnattiin takaisin hotellille kun kello oli jo niin paljon ja kaikkia väsytti. Saunaosastolla käytiin miehen kanssa vuorotellen että molemmat saa nauttia. Miellyttävät löylyt oli, ei voi moittia. Ihana oli rentoutua, sain olla saunassa ihan yksin ja kyllä siinä viimeistään lähti reissupölyt irti kun löylyä heitti.




Etukäteen hieman mietitytti kuinka tytöt nukkuu reissussa. Positiivisesti yllätyin, kun nukahtivat melko hyvin ilman kitinöitä. Helmi laitettiin pieneen huoneeseen sänkymme vieressä, ja Lilja nukkui toisella puolella huonetta. Ehkä huoneen ilmastointi on yksi syy siihen, että yö meni niin hienosti. Itsellekin tuli taivaalliset unet jättisängyssä. Voi että rakastan niitä hotellin tyynyjä ja peittoa!

Aamupala on sellainen, jota aina eniten odotan hotellissa vietetyn yön jälkeen. Scandic Julian aamupala oli tosi monipuolinen ja nautinto olisi ollut täydellinen jos olisin saanut nauttia siitä yksin ilman uhmakohtauksen saanutta kaksivuotiasta ja 9 kk ikäisen kitinää. Sen takia aamupalasta ei ole kuvia, pahoitteluni. Mutta voitte varmasti kuvitella. Aamupalan jälkeen Helmi ja Lilja pääsi päästelemään enimpiä höyryjään hotellin leikkipaikkaan jossa oltiin jonkin aikaa.




Aamupalan jälkeen mies ja tytöt meni takaisin huoneeseen ja minä tsekkasin hotellin kuntosalin. Sali oli melko pieni, mutta jos siellä saa olla yksin tai pienellä porukalla kyllä siellä mahtuu tekemään perustreenin. Itse en painoilla tehnyt, poljin lähinnä kuntopyörällä. Sen jälkeen aamusaunaan.

Käväisin vielä Helmin kanssa pikaisesti tsekkaamassa Zaran, ah sitä olin odottanut koska Oulussa ei ole kyseistä liikettä. Löysinkin monta ihanaa alelöytöä tytöille. Zarallahan taitaa nykyään olla myös nettikauppa mutta kyllä se on mukava päästä livenä hypistelemään.







 Sitten takaisin hotelliin pakkailemaan ja hyvästelimme hotellin. Nytpähän tiedetään missä ollaan yötä jos Turkuun vielä eksytään, kiitos Scandic Julia!






4 kommenttia:

  1. Hotellissa yöpyminen on kyllä harvinaista herkkua ja luxusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, ja kun ei liian usein sitä harrasta myös se luksuksen tunne säilyy. :)

      Poista
  2. Ihanan tilava huone! Ja mitkä sävyt!
    Näyttää lapsillakin olleen kiva loma. Ja kylläpä oletkin kaunis!
    Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista