Kaksplus.fi

tiistai 30. elokuuta 2016

Hoitopaikkaan tutustumista


Ensi viikolla se päivä koittaa kun minun pienet tytöt menee hoitoon. Märisenköhän silmät päästäni vai miten lie käy (hoitaja kehoitti tekemään sen vasta oven takana mikäli niin käy). Tänään käytiin tutustumassa perhepäivähoitoon jonne tytöt menee. Mukavan oloinen paikka tässä lähistöllä ja hoitaja, Helmi ja Lilja alkoi heti touhuilemaan ja leikkimään siellä olevan toisen kaksivuotiaan kanssa. Myöhemmin sinne tuli myös 3-vuotias poika. 

Ryhmä on nyt siis täysi, kun pph:lla saa olla neljä lasta hoidossa. Kävi ihan mieletön tuuri että tytöille vapautui paikat juuri tuolta, toiveenamme olikin ensisijaisesti pph. Jotenkin se kodinomaisuus ja pieni porukka on mielestäni parempi näin pienille lapsille. Hoitajan  pitkä kokemus alalta on myös hyvä juttu, varmasti on hänelläkin tullut nähtyä monenlaisia lapsia ja tilanteita. Kerroin meidän tyttöjen olevan melko temperamenttisia tapauksia mutta ei kai se haittaa... :D

Pohdiskelin mitä kaikkea olisi hyvä aina kuljettaa mukana, molemmille varmaan omat reput johon unilelut ja vaihtovaatteet. Hoitaja myös kehoitti tuomaan mieluummin teippi- kuin housuvaipat hoitoon, ne kun on nopeampi vaihtaa kun ei tarvitse kaikkia vaatteita riisua.

Pitäisi vielä täytellä ne esitietolomakkeet. Onhan se hieman haikeaa kun on kotona ollut reilut kaksi vuotta ja pikkuhiljaa työelämä taas kutsuu. Minun työpäivien kesto on vain 6,5 tuntia joten ei lasten tarvitse olla hoidossa koko päivää. Toisaalta olen varovaisen innostunut kun pääsen aikuisten ihmisten seuraan ja tulee erilaista rytmiä päiviin.

Siitä se yksi uusi aikakausi taas alkaa.




maanantai 29. elokuuta 2016

Emmy - merkkivaatteet kiertoon

Kun noita facen kirppisryhmiä selailee niin meinaa välillä järki lähteä kun kansioita on niin paljon ja hankala löytää tietyn merkin perusteella paria poikkeusta lukuunottamatta. Tutustuin netissä käytettyjen merkkivaatteiden verkkokauppa Emmyyn, johon sain lahjakortin. Tilasin lahjakortilla tytöille Papun vaatteita, joita löytyykin Emmystä melko runsaasti, tällä hetkellä kolmen sivun verran. Osa Emmyllä myynnissä olevista Papun vaatteista on mallikappaleita, sovitus-tai kuvaustuotteita ja jotkut ovat myös 2-laatuisia. 2-laatuisissa tuotteissa mahdolliset virheet mainitaan tuotekohtaisesti. 

Emmy on kotimainen verkkokauppa, jossa myydään yksityishenkilöiden merkkivaatteita, -kenkiä ja asusteita edulliseen hintaan. Omat kategoriansa on naisille, miehille ja lapsille. Tällä hetkellä sieltä löytyy lapsille Papun lisäksi esimerkiksi GugguutaPomp de Luxia ja Molo kidsia






Välillä kun itse käyn lastenvaatekauppaa netissä on rasittavaa kuvata, mittailla ja latailla kuvat oikeisiin kansioihin. Harkitsenkin tuotteiden laittamista myyntiin Emmyyn, vaikuttaa helpolta tavalta myydä kun siellä hoidetaan nuo edellä mainitut seikat sinun puolestasi ja aikaa jää muuhunkin. Meidän makkarin lipastonpäällinen näyttää taas siltä että jotain tarttis tehdä, vaatteet ei vaan mahdu mihinkään ellen jotain radikaalia konmari-menetelmää noudata mutta ei taida hermot siihen riittää. Ne pieneksi menneet odottelee myyntiä.





Oletko jo tutustunut Emmyyn?






torstai 25. elokuuta 2016

Kesämuistoja: Muumimaailma


Nyt kun kesä väistämättä taittuu syksyyn on mukava muistella lomareissua Naantalin Muumimaailmaan. Jo pienenä tyttönä haaveilin sinne pääsystä, kova muumifani kun olin. No en koskaan päässyt. Onneksi nyt aikuisena asia korjaantui ja sain vietyä jälkikasvunkin sinne!

Fiilistelkää näiden kuvien kera, lämmin kesätuuli heilutti hiuksia ja vei kohti Muumilaaksoa.



Helmi yhä tänäkin päivänä muistaa, kuinka Haisuli oli tuhma koska kiusasi lapsia viemällä lippalakin ja päätyi poliisien toimesta vankilaan. Teki muuten vaikutuksen kuinka hyvin hahmot näytteli ja sai yleisöltä huomion!





Hieman vielä jännitti, mutta melko lähelle uskalsi. :)



Muumitalon herkkupöytä ja Muumimamman keittiö oli oikea runsaudensarvi.



Hyvät näkymät. Oli muuten melko hikistä hommaa kesähelteellä kiivetä ylimpään kerrokseen "muutaman" muunkin kanssa! :D




Muumipapan hattu löytyi, ja Pikku Myy-kakkonen löytyi sängystä!










Hieno paikka tuo Muumimaailma. Ehkä kuitenkin meille olisi sopivampi vuoden-parin päästä, Helmi nyt hieman vielä arasteli esim. Muumien halaamista ja huomattavasti mukavampi siellä olisi kulkea ilman tuplarattaita. Pääsymaksut on melko korkeat (oman lippuni sain blogiyhteistyönä) mutta kyllä tuo paikka on hintansa väärti. Kahviloita ja ruokapaikkoja on paljon, mutta meidän budjetille sopi paremmin ottaa omat eväät. Kesän kuumin sesonki myös piti ravintolat melko täysinä, joten siksikin omat eväät oli meille oikea valinta. Pikku vinkkinä että jos itse haluaa vapaammin katsella paikkoja, kannattaa mukaan ottaa vaikkapa isovanhempi joka välillä katsoo lasten perään. Tällaisena muumifanina en itse saanut kaikkea irti, mutta ehkä seuraavalla kerralla. No joo, lasten paikkahan se on! ;)

Käykäähän tsekkaamassa Muumimaailma jos ette tälle kesää vielä ole kerenneet, kohta kausi loppuu ja ensi vuonna sitten uudestaan. Tai mikäli olen oikein käsittänyt, on talvellakin joskus jotain toimintaa?

Kiitos Muumimaailma, palaan (palaamme) taas joskus!




tiistai 23. elokuuta 2016

Ristiriitaisia ajatuksia

Tuntuu että nyt syksyn aikana tapahtuu liikaa, liian nopeasti. Talokaupat saattaa tässä edistyä, riippuu ihan siitä ilmeneekö kuntotarkastuksessa (tai oikeastaan se on kuntokartoitus) mitään pommia. Maanantaina kävin työpaikkahaastattelussa ja sain töitä, ne alkaa syyskuun aikana. Lapsilla alkaa siis joko perhepäivähoito tai päiväkotiarki. Kaikki tapahtuu ryminällä, mutta onko se huono juttu? Ehkä se eniten nyt mietityttää että jos muutetaan tästä pois niin millä aikataululla se tapahtuu, kerkeääkö lapset aloittaa hoidon jo täällä päässä ja pitääkö sitten heti vaihtaa paikkaa. Ja keretäänkö irtisanoa kämppä kun tässä on kuukauden irtisanomisaika. Tänne on tulossa kylpyhuoneremontti lokakuun aikana, olisi mukava olla jo uudessa kodissa siinä vaiheessa.

Kyllä tällaiset asiat järjestyy. 

Vaan sain taas yhtenä iltana erilaista perspektiiviä tähän elämään. Nämä minun mietteet on niin pieniä ajatuksia eikä käy mielessä liikaa valitella, joillakin on ihan oikeita murheita, loppuelämän muuttavia surkeita tapahtumia joita ei voi itse edes käsittää. Ei siitä sen enempää, mutta koski niin syvälle minunkin sieluun ja pisti ajattelemaan tätä kaikkea. 

Vihiluoto heinäkuun lopussa, kännykkäkuva


Voikaa hyvin. <3




sunnuntai 21. elokuuta 2016

2 vuotta 2 kuukautta


Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen meidän ihanasta esikoisesta, Helmistä. Nyt kun tyttö on yli kaksivuotias, alkaa luonteenpiirteet näkyä selvemmin. Temperamenttia löytyy välillä kuin pienestä kylästä, mutta myös sellaisia pieniä pohdiskelun hetkiä päiviin mahtuu.


Helmi rakastui tänä kesänä mustikanpoimintaan. Nyt ollaan mummolassa, ja jo heti aamulla hihkui "mennään mustikkaan!" 


Muita lempijuttuja on kantaa käsilaukkua jonka täyttää palikoilla ja muilla tavaroilla. Välillä Helmi myös ottaa käteensä kännykän (miehen vanha nokialainen) ja kävelee puhelin korvalla asuntoa ympäriinsä puhuen siihen tyyliin "minä olen töissä".


Helmi rakastaa myös keinua ja muutenkin leikkipuistot on ihan lemppareita. Toisten lasten kanssa leikit menee välillä yksiin, välillä ei. Päiväkotiarki saattaa tänä syksynä alkaa, joten siellä varmasti niissä leikkitilanteissa mahdollisesti ollaan törmäyskurssilla mutta siitä sitä oppii.


Se on niin ihmeellistä miten kahden vuoden aikana vauvasta kasvaa jo hieman itsenäisemmäksi opetteleva taapero, joka touhuaa omia juttujaan mutta silti tuntuu yön pimeinä tuntina niin pieneltä ja lintuselta.


Odottelen kovasti niitä hetkiä, jolloin pääsen lukemaan vaikkapa niitä oman lapsuuden lempisatuja niin että toinen jaksaa jo keskittyä kuuntelemaan tarinaa eikä katso pelkästään kuvia. Toisaalta niinä hetkinä varmaan mietin, kunpa hän olisi vielä pieni vauva joka katselisi niitä kuvia ja pureskelisi kirjan reunoja.


Näissä kuvissa pieni metsän keijukainen poimii mustikoita ja samalla sovittaa tuota Gugguun kaunista frillamekkoa, joka kerettiin napata Stockmannin netistä.

Mukavaa sunnuntaita teille!



perjantai 19. elokuuta 2016

Non Boutique

Oulussa ei liian monta kauppaa ole, jossa olisi keskitytty kotimaisiin ja vaikkapa uniikkeihin tuotteisiin. Vuosia sitten, kun olin asunut vasta vähän aikaa täällä, vierailin Non Boutiquessa ja ihastuin paikkaan ja sen tarjontaan. Olin jossain messuilla jo aiemmin törmännyt heihin ja siitä innostuneena kävin liikkeessäkin.





He kertovat itsestään näin:

"Non Boutique on Oulun keskustassa sijaitseva laadukkaiden muotoilutuotteiden myymälä. Kyse on suomalaisten merkkien tarjoamista piensarjoista tai täysin uniikeista tuotteista. Löydät meiltä pääasiassa vaatteita, koruja ja asusteita, mutta myös muuta pientä mukavaa ja kutkuttavaa saattaa silmiisi osua. Pyrimme ottamaan myyntiin sellaisia tuotteita, joissa laadukkuus toteutuu sekä idean että valmistuksen tasolla. Vaikka pidämme kiinni tietyistä tuotevaatimuksista, pipo ei kuitenkaan päätä purista, joten voit tehdä yllättäviäkin löytöjä värikkäästä puodistamme. Kannattaa käydä usein katsastamassa, mitä uutta on ilmestynyt.

Valikoimamme uudistuu ja kasvaa sesonkien ja asiakaspalautteen mukaan. Voit siis olla itse toivomassa ja vaikuttamassa myymälämme tarjontaan.
Non Boutiquen tiloissa toimii myös vaatesuunnittelija Katja Iljana, joka toteuttaa oman KIKS kierrätysvaatemerkin lisäksi erilaisia tilaustöitä.
Non Boutique (Osuuskunta Non Everything) sai nimensä heijastuksena arvo- ja aatemaailmastamme. Non ei tarkoita suoraan ”anti” tai ”epä” vaan se tarkoittaa kyseenalaistamista ja pientä kapinahenkeä, toisin tekemisen vaihtoehtoa. Haluamme herätellä ihmisiä tiedostamaan omaa kulutuskäyttäytymistään, kannustaa valitsemaan toisin, ostamaan harkitsevammin ja käyttämään pidempään. Väitämme olevammekin omalla tavallamme ekologisuuden esipuhujia. Saarnaamisen jätämme kuitenkin suosiolla papeiksi vihkiytyneille ja fanaatikoille ja levitämme mieluummin kekseliäisyyden ja kauneuden ilosanomaa."



Sain valita itselleni ja Helmille tuotteet, ja valitsin Vimman pinkit lettileggarit minulle ja Helmille myös Vimmaa, kukkaleggarit.




Silloin kun ensimmäistä kertaa kävin kyseisessä liikkeessä, sijaitsi se eri paikassa. Nyt se löytyy osoitteesta Pakkahuoneenkatu 5, lähellä Torinrantaa. Käykääpäs piipahtamassa!