maanantai 19. syyskuuta 2016

1-vuotiskuvia syksyisessä luonnossa

Viikonlopun aikana palellutin itseni sen verran että nyt on (taas) mahoton flunssa eikä ääntä lähde kunnolla. Oltiin Syötteellä ja käytiin patikoimassa Annintuvalla, makkaranpaistoa ja yhdessäoloa. Nakitin äidin jälleen kuvaushommiin, tällä kertaa piti saada Liljasta 1-vuotiskuvia. Edellisenä iltana jo kävästiin Pikku-Syötteen huipulla kokeilemassa josko tulisi hyviä otoksia, mutta neiti ei oikein suostunut yhteistyöhön, en kehtaa niitä parkukuvia tänne pistää. No saatiin siellä pari ihan hyvää kuvaa.





Ei ollut onneksi kylmä niin saatiin kuvia myös ilman lakkia päässä, nuo pellavahaituvat piti saada ikuistettua. Seisomakuvia olisin halunnut, mutta Lilja ei malttanut pysyä pystyssä. Alla olevat kuvat ovat seuraavalta päivältä. Asusteena oli tuohikruunu, joka ei mallia oikein miellyttänyt...







Kuvausasuiksi valikoitui Pomp de Luxin mekko ja Vimman lettibody, noissa toisissa kuvissa oli Pompin tyllihame lettibodyn seurana. Sininen sopii mielestäni Liljalle mainiosti.

Kiitos äitille ihanista kuvista, taas säästettiin pitkä penni kun ei tarvinnut mennä ihan oikeaan valokuvaamoon. Näistähän pitäisi valikoida yksi kuva josta teetän canvastaulun, mutta kysynkin apua teiltä: Mikä näistä olisi ihanin kuva tauluksi?




13 kommenttia:

  1. onpa ihania kuvia. varmasti vaikea päättää :) 3 ja 9 kuva mun mielestä parhaat tauluvaihtoehdot :)

    VastaaPoista
  2. Onnea pikkuselle. Niin se aika rientää ku teidänki vauva on jo yksivuotias. Suloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikestaan Lilja täyttää vasta ensi viikolla vuoden, mutta kiitos jo etukäteen. :)

      Poista
  3. Toinen ja kolmas kuva on aivan ihania!
    Ihanaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Mun suosikit ovat 3 ja 9. :)

    VastaaPoista
  5. Suloiset kuvat ja malli.♥
    Kolmas kuva on ihana.♥

    VastaaPoista
  6. Mun ehdoton suosikki on kolmonen! =)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Minä ihastuin kolmanteen kuvaan.

    VastaaPoista